Ikinä koskaan enää - Never say never again and again

Tein vuosia freelancena kuvituksia mainostoimistoille. Työ oli ajoittain hauskaa, mutta jos halutaan olettaa, että ihmisellä on elävä sielu, niin mainostyö sen turmelee, sitten tappaa. Olen onnistunut enimmäkseen hivuttautumaan mainonnan ja markkinoinnin valheellisesta maailmasta etäämmälle.

1980-luvulta vuosituhannen vaihteeseen työskentelin myös animaatioelokuvissa. Jossain vaiheessa aloin väsyä työn raskauteen ja tuloksetkin, niin taloudellisesti kuin taiteellisesti, jättivät usein (joskaan eivät aina) toivomisen varaa.

Silti aina joskus tuntuu siltä, että olisi mukavaa askarrella jonkin pienen, ihan pienen animaation kanssa, aivan hiukan huvikseni vain.

For years I worked as a freelance illustrator for ad agencies. The work was occasionally fun, but, supposing a human being has a living soul, advertising work will first corrupt, then kill it. I have managed to gradually edge further out of the mendacious world of advertising and marketing.

From the nineteen-eighties till the turn of the millennium I also dabbled in animated cartoons. At some point I tired of the workload, and the results, too, were often (although not always) unsatisfying, both artistically and economically. 

Yet I occasionally feel compelled to do a little something, just an itty bitty animation for fun.

Pitkästä aikaa.

Blogi on ollut päivittämättä kauan, mutta se ei ole johtunut lomailusta, vaan monen eri työn kanssa pallottelusta. Tänä aamuna lämmittelin lyijykynäpiirroksella päivän töitä varten.

Kaiku menneisyydestä (Sarjakuvafestivaalit 2011 - Korkkaripäivä)

Oho. Olin unohtanut tuon tapahtuman. Kylläpä olen joskus puhunut paljon ja nopeasti. Kiitos kaikille, jotka olivat myötävaikuttamassa asiaan.

Taustoista ja tutkimuksesta, taas

Otavan opiston kurssilla istui nuori mies, jolla oli suunnitelmissaan piirtää sarjakuva sotahistoriallisesta aiheesta. Katselin yli olkapään, kun hän sommitteli ruutujaan, huomauttelin lähikuvista ja kuvakulmien valinnasta, kysäisin joutilaasti, oliko se konepistooli ns. "grease gun" eli M3-mallinen amerikkalainen. No, sen piti olla saksalainen, joku MP-malli, ja tarkemmat luonnokset tehtäisiin myöhemmin. Luotan siihen, että valmis työ vielä nähdään.

On olemassa sellainen sarjakuvaharrastajien ryhmä, jolle taustojen ja kaluston "oikein" piirtäminen on erityisen tärkeää. Nämä ihmiset oikeasti laskevat niitinkannat panssarivaunun tykkitornista. Toiset taas keskittyvät tarinaansa, pelkistäen, ja taloa tai katua on merkkaamassa yksi vaakaviiva ja kaksi pystyviivaa. Itse haahuilen jossain siinä välimaastossa, koska huomaan (edes toisinaan) itsekin, milloin kauluksenkäänteen piirtämiseen alkaa kulua liikaa aikaa.

Tämän päivän piirros on esimerkki siitä taustatutkimuksen tasosta, jolle tavallisesti pyrin hahmotellessani sarjakuvaa. Onnekkaasti olin löytänyt kierrätyksestä vuoden 1968 Mitä Missä Milloin -hakuteoksen, jossa oli onnistunut uutiskuva seiväshyppääjästä ylittämässä rimaa, ja poimin hahmon asennon omaan tilannekuvaani, vaihtaen vain rekvisiitan. Paikallislehti Koillis-Helsingin lähitiedosta löytyi kuva jalkapallokentän laidalta, ja jäljitellen maalivahdin jännittyneen asennon lyijykynäluonnokseeni puin sitten hänen päälleen katuvaatteet. Auto on ulkomuistista vetäisty, katson ehkä myöhemmin, löytyisikö 1970-luvun Lincolneista hyvää kuvamateriaalia oikeasta perspektiivistä.

Kasvokuva on piirretty ilman malleja, ihan vain, koska tykkään piirtää hiuksia ja tyttöjä.

Pianomies viiskytluvulta - Piano Man from the Fifties

Viime viikolla opetin taas kolme päivää sarjakuvakurssilla Otavan opistolla. Oppilasaines oli, kuten aina, lähes äänetöntä ja omiin piirroksiinsa keskittyvää, mutta odotan vielä näkeväni jonain päivänä heidän tuovan työnsä hedelmiä julkisuuteen. (Jos joku oppilaista lukee tätä, niin se on vähän niinkuin vaatimus: Työt esiin, kun valmista syntyy.)

Tällä viikolla teen kuvituksen novelliin, jonka kirjoitin (uusi aluevaltaus: allekirjoittanut fiktiota kirjoittamassa) Helsingin Science Fiction -seuran Tähtivaeltaja -lehteen, ja piirrän eteenpäin taas yhden suunnitteilla olevan elokuvan storyboardia. Elokuvasta puhutaan lisää sitten myöhemmin, kun turpakiinni-sopimus on tehnyt tehtävänsä.

Ja maaliskuun viimeisenä viikonloppuna pidetään Tampere kuplii -sarjakuvafestivaali, missä muuallakaan kuin Tampereella. Postimuseon ystävällinen väki otti minuun yhteyttä, kun he etsivät piirtäjää musiikilliseen lauantaihetkeen Tom of Finland -näyttelyynsä liittyen. "ToF", Touko Laaksonen, oli myös muusikko, ja soitti 1950-luvulla pianoa helsinkiläisen hotelli Palacen ravintolassa. 

Laulumiehiä baarissa - Who needs barbershop when there is a piano bar!

Harjoitusta tulevan keikan aihepiiristä - Practicing on the theme of the future gig.

Last week I spent three days teaching comics at Otavan Opisto. Student material was, as usual, practically silent and poring over their own drawings, though I expect to see them bring their work to daylight some day. (If any of my students are seeing this, read it as a demand: Show the work, once it is finished.)

This week I'll illustrate a short story I wrote ( breaking new ground here, yours truly writing fiction) for the Helsinki Science Fiction Club Tähtivaeltaja magazine, and then go on drawing the storyboard for yet another feature film currently in pre-production. We'll get back to the movie, when the non-disclosure agreement runs out.

And the last weekend of March, Tampere Kuplii  -comics festival will take place, where else but in Tampere. The friendly people of Postimuseo called me up, when seeking a cartoonist for their musical Saturday moment in connection with their exhibition on Tom of Finland. "ToF", Touko Laaksonen, was a musician as well, playing the piano at the restaurant of the hotel Palace in Helsinki in the 1950s.