Lyijykynäluonnosten hautausmaa

Oivalsin taas kerran sen, että harjoittelu vie liikaa aikaa. Tyhjänaikainen pienten luonnosten tuhraaminen lehtiönnurkkaan (tai, kuten minun tapauksessani, printterin välistä nyppäistyihin joutilaisiin kopiopaperiarkkeihin) ei tuo rahaa taloon. Mutta se tekee minusta paremman piirtäjän, puolustelen itselleni (ja kuten useat osaajat tietävät kertoa, sitä tarvitsenkin).


Joten tässä taas television edessä istuessa nopeasti hahmoteltuja ... eh .. heppoja. Ja pari skoobaria, ja yksi saksalaisupseeri jostain vanhasta elokuvasta. samojen päivien työaikana tulin piirtäneeksi puhtaaksi katukuvia ja maisemia; arkkitehtuuri on niin raskasta, että kepeästi hyppäävät hevoiset tuovat riipustusranteeseen todella rentouttavaa vaihtelua.

Pientä säätöä

Työt potkiskelevat nykäyksittäin eteenpäin, sarjakuvasta menee muutama sivu uusiksi, lähdeaineistoa hankitaan, lainataan ja muuten esiinkaivetaan. Käännös lähtee neljän viikon päästä oikolukuun, tarkastettavaksi ja ladottavaksi (olen sen verran vanhanaikainen, että en rupea tekemään kaikkea painovalmistelua, vaikka nykyään sitä kuulemma vähän kaikilta odotetaan).


DVD-lainassa on laatikollinen 1970-luvun TV-sarjaa Apinoiden Planeetta, ja koska se on, kuten yleisesti tiedetään, pohjimmiltaan lännensarja, on se täynnänsä hyvinhoidettuja hevosia. Voi, kuinka siitä voikaan silmänsä kipeiksi asti katsella kuvia näteistä hevosista ja piirtää luonnoksia (en kuluttanut kouluvuosieni vapaa-aikaa heppojen piirtelyyn, kuten tytöillä oli tapana: piirtelin sen sijaan tyttöjä. Nyt voin paikata laiminlyöntini). Ja Roddy McDowall on sankarini, sanotaan mitä tahansa.

Mukaan kuvaan eksyi myös muita hevosvoimia, koska olen aina diggaillut Thunderbirdejä ja rättisitikoita.Ihmishahmotelmat liittyvät ihan muihin asioihin, suorastaan työntekoon (huokaus).